SIL:n ”Purjelento” -kirjassa vuodelta 1971 (2. painos sivulla 189) sanotaan, että onnistunut matkalento voidaan karkeasti jakaa kolmeen osaan: 1. ennakkovalmisteluun, 2. lentoon ja 3. maastolaskuun. Lisäksi valmistelu on aloitettava hyvissä ajoin, mieluimmin jo talvella.
No, ajat on ehkä tuosta joiltain osin muuttuneet.
Normaalisti nykypäivänä matkalento on jotain ihan muuta, vaikka tarkkaan sitä ei ole määritelty, vaikkakin purjelentäjien puhekielessä vilahtelee tämän tästäkin termi ”matkalento”. Matkalento on iso osa nykyaikaista purjelentoa ja tunneissa laskettuna varmaan liki 90% kaikesta purjelennosta. Silti matkalentoon ja pelkästään termiin ”matkalento” sisältyy valtavia intohimoja ja kammoja suuntaan jos toiseenkin.
Oma lentäminen on jo pitkään, käytännössä aina sään salliessa, ollut enemmän tai vähemmän nykyaikaista normaalia purjelentoa, eli muinaista ”matkalentoa”. Liitomatkan päässä kentästä tulee luuhattua aika vähän, toki sitäkin tulee tehtyä ja silläkin on oma iso arvonsa. Sekin on aina yhtä hauskaa. Ja kukin lennelkööt tavallaan, mitä sitä toiset päsmäröimään.
Mielessäni oli jo jonkin aikaa porissut ajatus lentää todellinen MATKALENTO, siis ”reittilento” Kymistä Räyskälään (reilut 150 km), istahtaisi lennon jälkeen terassille tapaamaan vanhoja tuttuja ja saunomaan ja lentää seuraavana päivänä takasin. Ja tämä mieluiten jonkun Räyskälän tapahtuman eli lähinnä kisan aikana niin voisi moikkailla tuttuja laajemminkin. Räyskälä Openin aikaan 2021 toukokuussa piipahdin Räyskälässä autolla, kun kelit idän suunnalla oli mitä oli. Ajatus ”reittilennosta” alkoi muhia pienessä päässä entistä tukevammin. Tosin alun matkalentomääritelmästä ajattelin jättää kohdan 3 pois ja valmistelukin tulisi olemaan lähinnä matkatavaroiden miettimistä.
Oman ajankäytön ja säiden olisi natsattava kohdilleen niin, että parin päivän ennuste olisi riittävän hyvä. Paluupäivällekin saisi olla ennakoitavissa hyvää keliä, ettei joutuisi saunomaan ”käännepisteellä” liian montaa päivää. Kavereita lähtöpäässä Kymissä pitäisi varoitella mahdollisesta matkan tökkäämisestä kesken ja siitä seuraavista toimenpiteistä. Ja nämä kahteen kertaan ja parille päivälle, menomatkalle ja paluuseen.
Purjekoneen matkatavaratila on käytännössä olematon. Mitä pakata mukaan? Pieni saunapyyhe, vaihtosukat ja kalsarit, yksi puhdas t-paita, fleece, hammasharja ja tahna. Lompsa ja luottokortti. Koneen akkujen ja kännykän laturi pitää mahtua. No siinä tärkeimmät, jotka mahtuvat nippa nappa. Hellekelillä shortsit vielä terassilla istuskeluun mutta sandaalit ei enää mahdu. Syliin vielä vähän evästä ja juomista lennolle. Kone olisi näin suht täyteen sullottu.
Räyskälä Mastersien eli SM-kisojen aikaan alkuviikolla (viikko 23. 2021) sää oli ennusteista poiketen suosinut paremmin kisa- ja matkalentoja Länsi-Suomessa mutta itä ja kaakko oli ollut selkeästi huonompaa ja kuuroherkempää. Tiistaina 8.6. ei Kymissä ollut keliä paitsi myöhään iltapäivällä mutta loppuviikon ennusteista alkoi löytyä menomatkalle jonkinlainen mahdollinen ”laukaisuikkuna” keskiviikolle ja paluupäivä torstai alkoi näyttää oikeinkin hyvältä. Varmistin vielä, että Räyskälän motellista löytyisi mahdollisesti virka-ajan ulkopuolella saapuvalle matkaajalle majapaikka, jos sinne asti sattuisin pääsemään. Muuten en Räyskälän suuntaan aikeistani hiiskunut.
Siis tuumasta toimeen.
Vielä tiistai-iltana keskiviikon 9.6. ennuste oli tosin ”vain kohtuullinen” mutta mahdollinen ja torstai jo selkeästi parempi.
Keskiviikkoaamuna ennusteet olivat edelleen ”GO” Etelä-Suomeen, ei kuitenkaan mitään megakeliä kaakkoon. Taivas oli aamulla sininen, vähän keskipilvilauttaa ja tuuli puhalteli suht reippaastikin itä-kaakosta. Räyskälän SM-kisaajille oli annettu ihan mittavat tehtävät, 417 – 506 km, jotka piipahtaisivat Lahden seudulle, sekä itä- että länsipuolelle (Hollola, Lahti, Nastola) ja tämä loi lisää uskoa omaan asiaani. Jos onnistuisi sinnittelemään Lahden kulmille, siitä Räyskäläänhän reitti olisi sama.
Koneita radan päässä työnnellessä jahkiloitiin myös sen suuntaista, josko keliä tulee näin rannan tuntumaan lainkaan… Jos sisämaahan tulee keliä, päästäänkö Kymistä etelä- kaakkoistuulella keliin kiinni?
Radan päässä pakkasin matkatavarat suunnitelman mukaan optimistisesti koneeseen ja alkoi hetken odottelu. Greijuksen Jore lähti LS-kasilla ilmaan ensimmäisenä noin 10.40 ja jäi kentän päälle nostoon pyörimään. Siis keliä! Jore lähti juhlistamaan 46 vuotista purjelentouraansa. Eka koululento Kymissä 9.6.1975, opettajana Ola Suurnuuja.
Siis perään. Oma hinaus toisena 10.50. ja Joren alle samaan nostoon ja samoin siitä seuraavaan Kultaankoskien tietämillä Kymijoen päälle. Ei edelleenkään kumpiaisia näkyvissä missään päin. Mutta ehkä tämä tästä…
Hiiviskelin tosi varovaisesti lännen suuntaan Tammijärjen ja Wredebyn välistä edelleen pitäen Kymiä todennäköisimpänä laskupaikkana ihan minä hetkenä hyvänsä. Tosin nostot veivät jo aika ylös, noin 1400 metriin ja tuntui, että ylemmäskin voisi jo päästä. Tammijärven ja Atrjärven välisellä seudulla tuli ja meni hieman aaltopilven näköisiä hapsuja termiikin ylärajan korkeutta hieman ylempänä mutta ei terveitä kumpiaisia. Kaukana lännessä jossain Mommilanjärven tasalla ja siitä pohjoiseen siinsi orastavaa ”hyvää keliä” mutta sen takana yhtenäisempää pilvilauttaa ja jopa tummempaa pilviseinää, jotain keskipilvihässäkkää tai sadetta.
Rauhallisen tilannetarkkailun ja takaisinkinpäinkin ajelun päätteeksi ajelin melkoisissa laskevissa ja löysin itseni Wredebyn länsipuolelta noin 400 m:stä rimpuilemasta. Kymi oli korkeuden hiipuessa muuttunut kaukaiseksi haaveeksi ja Wreedeen saattaisi päästä vastatuuleen nippanappa pitkällä finaalilla. ”Eipä ala tämä matkanteko kovin hyvin”. Jokunen keskipilvilauttakin haittasi koko hommaa. Hain pari kertaa alhaalta vauhtia ja lopulta suht hyvässä nostossa käytännössä kerralla ylös asti 1700 metriin. Mielialat heilahtelivat kun kaappikellon punnus. Ehkä tämä tästä sittenkin… tai sitten ei.
Liikuin tosi varovasti Tammijärven sivuitse Lapinjärven kulmille, jossa yhytin uudelleen Joren (joka oli jo ehtinyt käydä välillä Haminassa!) ja kelailin muutaman kohtuulliset noston vähän kun ”holding kuviossa” edes sun takasin tilannetta ihmetellen. Samalla kuulin, että joku oli jo pyytänyt selvitystä Utin TML:lle mutta sinne ei olisi asiaa, kun siellä hypättiin laskuvarjohyppyjä! Tosi pöljää. Utin alue olisi siis kierrettävä.
Tilannetta ihmetellessäni Artjärven itäreunaan ilmestyi pienen pieni, vain napanöyhtän kokoinen kumpiainen korkealle, varmaan noin 1800 metriin. Ylettäisin hyvin sinne ja se on Utin alueen ulkopuolella. Varovaisen liidon aikana pilvi tosin haihtui mutta olosuhteet huomioiden hyvä nosto siihen järven reunaan jäi. Siinä kelailin taas rauhassa ylös asti. Samaan aikaan Jore liiteli jo Orimattilan kulmille sinne ilmestyneiden kumpiaisten alle. Siis perään.
Edempänä Järvelässä näkyi jo oikeinkin hyvän näköisiä pilviä, joiden alle Jore ehti ensin. Itse etenin samoille kulmille muutaman kierroksien joka ikisessä noston töhössä pyörien, ihan vaan varoiksi pysyäkseni mahdollisimman ylhäällä, kun kiirettä ei ollut. Järvelän kupeessa, aivan Helsingin TMA:n rajan tuntumassa pääsin erittäin hyvässä nostossa pilven pohjaan ja taisin lopulta tehdä päätöksen, että ”nyt mennään, paluuta ei ole”, siis suunta on länteen ja Räyskälään, siitäkin huolimatta, että Riihimäki - Hämeenlinna -linjalla oli jo iso levinnyt sadekuuro. Uskoin kuitenkin, että sen pystyy kiertämään pohjoisen kautta ja/tai tarvittaessa odottelemaan.
Sateen kierto alkoi viedä reittiä pohjoista kohti. Järvelän hyvän noston jälkeen keli ei ulkonäöstään huolimatta ollut niin hyvää vaan pilvet pettivät toinen toisen perään ja piti ottaa lusikka kauniiseen käteen ja jäädä ennen Syrjäntakaa ”metriseen odotuskuvio-nostoon”, ettei vaan tekisi mitään tyhmää. Päältä ylhäältä Jore lähti takaisin kohti itää ja jätti minut ihan ypöyksin… Jore muutes lensi päivän mittaan ihan megakeikan.
Lännempänä ja luoteessa oli siis satanut. Sade oli toki jo osittain kaikonnut mutta pilviraja alkoi pohjoiseen mennessä laskea. Pystyin viimein näkemään sateen pohjoispuolitse lännen suuntaan ja ”ah ihanaa”, tasaisin välein hyvän näköisiä kumpupilviä ja pilviraja nousisi taas. Kyselin myös SM-kisan pulinajaksolla missä kisakoneet liikkuivat ja kuulin, että lännen puolella vielä olivat itään päin suuntaamassa eli keliä siis oli sillä suunnalla. Tosin osa kisaajista oli jo menossa itään päin ja jokunen oli jo pellossa kiertämäni sateen tuuperruttamana.
Sateen varovainen kierto pohjoisen kautta vei oman reittini liki Hauholle ja Parolan pohjoispuolitse takaisin kohti etelää ja siitä Räyskälää kohti. Rengon pohjoispuolella Renkajärven tasalla pilviraja oli jo taas noin 1500m ja uskalsin huikata Kymin jaksolla, että ”417 menee kun meneekin Räyskälään ja pikkusaunaan, nähdään huomenna (toivottavasti)”. Keli parani huomattavasti, toki kuuroilevana. Lentelin vielä Räyskälästä lännen suuntaan pari liukua ja katselin hetken muutamien kisakoneiden kaahausta idän suuntaa. Ajattelin, että neljän aikoihin olisi hyvä päätyä kuppilan terassille lounaalle, katsella kisakoneiden maaliintuloja ja siitä ehtisi hösäämättä kuudeksi pikkusaunaan.
Laskin Räyskälän radalle 12 kymmentä vaille neljä, lentoaikaa tuli tasan viisi tuntia, josta iso osa mietiskelyä ja odottelua. Rullasin rinta rottingilla halliaukion kulmalle kuppilaa ja terassia kohti, josta aikamoinen lauma ihmettelijöitä marssi paikalle kyselemään, että ”mistäs sää tänne putkahdit?”, ”räpsähditkö?” jne. yms. Työnsin kyselijöiden avustuksella koneen parkkiin, kipitin täyttä laukkaa kuppilaan ja ostin omasta mielestäni hyvin ansaitun ison huurteisen ja parkkeerasin itseni terassille. Ja ostin hyvin pian toisen ja ison pizzan. Sain iltaa kohti aika moneen kertaan selitellä tekosiani, että ”ihan suunnitellusti ja tarkoituksella, pyyhe ja hammasharja on mukana, motellista on sovittu majapaikka” jne.
Majoittumisen ja saunalla viisastumisen jälkeen sain illalla vielä koneen yöksi halliin (kiitos kiitos kiitos), istuskelin hetken parilla notskilla (kiitos kiitos) ja painun koisimaan. Oli kyl oikeesti hieno ja aika jännä päivä kun matkaan mahtui ihan kaikenlaista keliä. Koko purjelentoharrastus minikoossa: edellisen illan pähkäilyt, aamutoimet, kuivaa keliä, matalla rimpuilua, hyvää pilvikeliä, kuuroja, pettäviä pilviä, sadealueen kiertoa, terassi, sauna, tyhjänpäiväisten juttujen jauhamista saunalla ja notskilla. Ihan parasta.
Kymi - Räyskälä -menomatka.
Riku Pennanen kävi jeesaamassa koneen halliin ja NIL:n grillillä istuttiin iltaa.
Matkatavarat.
Torstai-aamuna 10.6. pinkaisin jo ennen puoli kahdeksaa ottamaan koneen ulos hallista ja painuin kuppilalle aamupalalle. Ja toki pengoin vähän säätietoja. Keli näytti oikein hyvältä. ”Eiköhän täältä kunnialla kotio selvitä”. Ensimmäiset komeat kumpiaiset poksahtivat taivaalle jo ennen kymmentä ja kisabriefingin meteorologin sääpovaukset vahvistivat käsitystä paluumatkan osalta. Pitäisi mennä heittämällä, jos nyt purjelennossa mikään on päivänselvää.
Hinaus vähän myös haistelijan roolissa yhdeltätoista ja muutamat pyydetyt kommentit säästä radiolla kisan meteorologille. Keli näytti ja tuntui aivan upealta, tosin pilvet kasvoivat melkoista vauhtia. Taisipa joku sadepisarakin tulla kabiniin jo ennen Hämeenlinnaa. Matkanteko oli helppoa kun heinän teko ja eipä aikaakaan, kun olin jo Lahdessa ja siitä Artjärven suuntaan, liki Lapinjärveä. Kymin porukkaa omilla matkalennoillaan oli alkanut jo tulla vastaan. ”Juu, täältä pääsee oikein hyvin”. Keli oli niin hyvää, että vatuloin pienen matkaa vielä takaisin Lahden suuntaan ja siitä vasta kohti Kymiä, jonne ”Haminan kunniakierroksen kautta” laskuun varttia vaille kolme, lentoaika 3h45min. Keli oli niin hyvää, että jos olisi lentänyt määrätietoisesti alusta asti suoraan Kymiin niin uskon, että reissun maasta maahan aika olisi ollut vain parisen tuntia.
Niin, matkantekoväline oli Standard Libelle, OH-417, vuosimallia 1973, eli ihan museokamaa niin kun pilottikin. Mieleen painunein kommentti Räyskälässä oli, että ”tääl on tämmöset modernien autojen kokoontumiset ja sit sää pelmahdat tänne tuommosella 70-luvun alun Pyhimys-Volvolla ja kaikki on ihan, että häh”.
Kai Mönkkönen
Räyskälä - Kymi -paluumatka.
Matkatavaratilaa ei ole liikaa. Karvanopat on toki mahduttava mukaan 😉
Kirjoittaja ja kone 70-luvun fiiliksissä Kymissä kesällä 2020. Kuva: Sara Salonen.