”Ajetaans sulle tossa joku laskuharjoitus…”
Helle oli piinaava. Shortsit ja t-paita liimautui kärventyvään nahkaan. Etelätuulen vire puhalteli ja korkeaksi, oletettavasti jopa ukkoseksi kehittyvät pilvet lilluivat pohjoisella taivaalla.
Muutamia koneita oli yritellyt pysyä ilmassa pidempään ilman mainittavia tuloksia. Itsekin yritin yksipaikkaisella pääsemättä kiinni. ”No mutta laskeskellaan sit helteessä mäkeä”.
Lähdinkin lentämään Puchaczilla koululentoa. Puhuttiin ”tehtävänantona” ennen keikkaa, että ”tehdään pari laskuharjoitusta, kun tuskin tossa mitään keliä on”.
Kabiinin alla hiki virtasi. Kun päästiin ilmaan, tilanne hitusen helpotti kun ilma alkoi kiertää. Shortsit, t-paita ja sandaalit tuntuivat aivan loistavalta lentoasuratkaisulta.
Moottoriradan päällä alkoi yllätykseksemme hitusen pompotella. Jäimme siihen kaartelemaan ja katselemaan tilannetta. Nosto oli heikko, pompotteleva vaaja metrinen mutta sinnittelimme siinä. Nosto kuitenkin kesti ja jatkui hissun kissun kunnes olimme muistaakseni reilussa 750 m:ssä ja tuuli oli painanut meitä melkoisesti pohjoiseen. Anjalankosken suunnassa siintävät tummat pilven pohjat alkoivat kummasti kiinnostaa. Niiden kukkakaalin muotoiset huiput näyttivät nousevan ylemmäs ja ylemmäs. Merituulen liki putsaamasta sinisestä etelästä näky pohjoiseen oli… no, majesteetillinen: synkät tummat pohjat ja komeat vitivalkoiset pilvien huiput.
Niinpä tein päätöksen, että liidetäänpä katsomaan pääsisikö pilviin kiinni.
Ja pääsihän sinne. Pilvien alaraja näytti olevan melko korkealla mutta päästyämme pilven alle, alkoi nosto vetää heti hyvin. Karvan alle tonnin kantturoilla liki viittä metriä sekunnissa tosi tukevasti ja pilvien alaraja alkoi lähestyä vauhdilla. Tumma pilven pohja näytti tosi houkuttelevalta - ja siellä päällä luuraisi ne korkealla siintävät komeat huiput. Otin saman tien yhteyden lennonjohtoon ja pyysin pilviluvat. Pilviraja oli vain karvan alle 2000 metriä. Painuimme pilveen Anjalankosken tietämillä. Nosto voimistui käytännössä heti kun menimme pilveen niin, että variometrit menivät ylätappiin. Nosto oli aivan tasainen, kun iltahiljaisissa olisi ajellut: ei nöölin nööliä (kun HK:n Sininen). Katsoimme rannekellosta, että jokaiseen 100 metrin nousemiseen meni hyvin tarkalleen 10 sekuntia (siis keskinosto 10m/s). Noin 200 metriä lisää korkeutta joka kaartokierroksella, oletuksella että keskimääräinen mittarikaarto-kierros kestää noin 20 sekuntia (tämmöistä muistelisin).
Koska meillä ei ollut happilaitteita mutta kun nosto oli noin voimakas, pähkäilimme, että noustaan nyt noin liki 5000 metriin, avataan jarrut ja otetaan siitä nopeasti hatkat etelään ja liidetään kirkkaaseen. Näin ollen olisimme päälle kolmessa tonnissa vain hyvin pienen hetken. Jossain vaiheessa jouduin pyytämään lennonjohdolta lisää pintoja. Tuli myös mieleen, että enemmänkin voisi olla vaatetta päällä kun varpaita alkoi sandaaleissa paleltaa ja hikinen paita tuntui jögähtävän selkään…
Nosto jatkui ”iltapiimänä” mutta voimakkaana ja noin 5000 metrin kohdalla oikaisimme kohti etelää ja avasin samalla jarrut. Hetkeä aikaisemmin oli alkanut jäätää melkoisesti (lunta, rakeita ja ties mitä ropisi) ja matkanteko muuttui suorassa lennossa myös aika pöppöroiseksi kun liisimme reunapyörteiden ja laskevan läpi. Suorassa lennossa jarrut auki nousimme 5100 metriin ennen laskevaa. Ulos pilvestä putkahdimme reilussa neljässä tonnissa nokka kohti etelään ja sinistä taivasta. Kone oli umpijäässä. Auringon valo kajasti jään läpi ohjaamoon mutta ulos näki vain kun avasi sivuluukun. Jarrut eivät menneet kiinni, ne olivat jäätyneet auki.
Liidimme jarrut auki ja kabiini jäässä Anjalankosken huituvilta Kotkansaaren ympäri kentän päälle. Reilussa tonnissa jäät lähtivät nopeassa tahdissa.
Oppilas kyseli tyynesti, että ”onks tää aina tällaista?”
Vastasin, että ”ei ihan aina.”
Lopuksi tehtiin se suunniteltu laskuharjoitus. Ihan hyvin meni.
Maahan asti ei säilynyt yhtään jäitä ”todistusaineistona” mutta saranalinjoissa, kuomun raoissa jne. oli vettä ja kosteutta. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä eli aina ei ollut kamera mukana, harmi.
Lento lennetty Kymissä Puchaczilla 1.6.1984. Oppilaana oli Kai Lehtonen. Startti klo 13.42. ja lasku 15.02.
Kai Mönkkönen