Ei yksi mies työtä kaipaa (vai miten se meni?)
Kyllä harmitti kun työ ja hyvät purjelentokelit alkoivat yht'aikaa :/
No, ei auta itku työmarkkinoilla. Suoraan vaan töiden jälkeen kentälle, jos vaikka löytyisi vapaa kone! Ja vot, LS-4 lepuutteli hallissa, joten kone koukkuun ja starttipäähän.
Keli oli hyvän näköistä vaikka oli kova luoteistuuli, mutta eipähän ollut merituulta. Kello löi jo lähes 5 kun sain päivän viimeisen hinauksen suoraan hyvään nostoon, luoteen suuntaisen pilvijonon alle. Szd-55 oli startannut 30 min ennen minua, joten eikun perään!
Tuntui tosi hyvältä, tähän asti kaikki oli osunut nappiin. Sain koneen, "työasiat" olivat hävinneet lähimuistista ja Lahteen päin oli mojova pilvi-baana.
Askelmerkit kohdallaan
Monesti olen tuskaillut hyvässäkin kelissä, kun en heti osu nostoon pilven alle liitäessäni. Nimitän tuota osumista "askelmerkiksi". Se, missä kohtaa nosto pilven alla on, ei ole aina yksiselitteinen asia...
Wredebyn eteläpuolitse kulkeva tummanpuhuva jononpohja toimi hyvin. Lähes musta pilvenpohja oli selkeä askelmerkki, mutta lankesin liian kovaan vauhtiin, joten aina vajottuani liikaa, jouduin käyttämään muutaman noston.
Tunnetustihan vastatuuliosuuksilla, etenkin pilvijonossa, nostossa kaartamista kannattaa välttää ja lentää liu'ut hieman hitaammin, kantavia pitkin korkeutta säästellen.
Kun sitten (taas) jouduin pyörimään nostossa Artjärven kulmilla, niin OLC:kin piirsi legin (leg3) kohti Kymiä 50km/h!
Matka jatkui hieman heikommassa jonossa Artjärven ohi kohti Lahtea. Nyt vaan piti hakea askelmerkki pilvijonosta. Otin linjaksi auringonpuoleisen pilvenpohjan. Se toimi. Artjärven kohdalla 55 näkyi oikeallani samoilla koroilla.
Lahtea kohti mennessä jono vahvistui taas ja hyvä tuulikin (ärrävialla) jatkui, askelmerkki osui kohdalleen. 55 painoi lujaa edelläni hieman minusta oikealla, mutta vajosi minuun nähden.
Loppuliuku
Jono päättyi Lahden paikkeilla, joten täyskäännös ja Kymiä kohti. 55 pyöri alapuolella keräten korkoja.
Matkaa oli reilut 80km mutta myötätuulen siivittämänä maisemat vilistivät ohi yli 200km/h maanopeudella.
OLC:ssä leg5 näyttää etten pyörinyt lainkaan nostossa, vaikka Artjärven kohdalla kelasin muutaman kierroksen. Ehkä OLC ei rekisteröinyt nostoa kun matka taittui ~50km/h nostossakin.
Loppuliu'un keskinopeus olikin melkein 180km/h. Lento kesti 1h 40min ja kerrankin kaikki meni (lähes) nappiin 🙂 Koko keikan keskinopeus maasta maahan 107.2km/h.
Päivästä jäi hyvä muisto, vaikka se alkoikin työpäivänä...
Jore
Lento OLC:ssä, josta myös statistiikka-kuvakaappaukset:
https://www.onlinecontest.org/olc-2.0/gliding/flightinfo.html?dsId=5868379