Siirry sisältöön

Jannen Kisat 2023 – Grande Finaale

Jos joku näissä karkeloissa onnistui hyvin, niin kisan johtajana Ken Eklöf, aivan loistavasti. Malttoi, valmisteli ja mietti tarkkaan mitä ehditään lennellä ja missä päin. Sopivina päivänä AAT:t ja oikeina päivinä keliin nähden oikein passelit perinteiset nopeustehtävät. Vielä viimeiseille päivällekin Keni pökkäsi pokkana ihan kunnon tehtävän eikä mikään kahden tunnin AAT:tä, että palkinnot saataisiin ajoissa jaettua ja kaikki ehtisi kotiin. Vielä mitä, lentämäänhän oli tultu.

 

Itselle tää koko kuvio oli semmonen, että hitto miksipä ei, kun tuli silloin aikanaan vitsinä heitettyä. Lähden sinne pelleilemään. Kuitenkin ihana ”onnistuminen”. Meni lentäminenkin paljon paremmin, mitä oletin, kaikkine epäonnistumisineenkin. Ja etenkin se, että en mennyt kertaakaan peltoon.

Viikko oli itselle kuin kilpapurjelento-ura minikoossa: ensin ihan hukassa mutta pientä toivon kipinää ihan kuin muka osaisi jotain, sitten kaikki mahdolliset mokat ja sössimiset, loppua kohti "taudit parani".

 

Vieläkö joskus uudelleen?

Ei.

Tätä viikkoa ja kokemusta ei vaan voi toistaa. Nauratti vaan niin helvetisti ihan koko ajan. Naama on vieläkin kipeä. Jäi niin hyvä maku.

Puhutaan, että kisoissa pitäisi olla kivaa ja mukavaa ja mietitään uusia ”kisakonsepteja” (mm. tää ”Masters”, ymmärrän tavoitekuvion kyllä). Niin varmaan. Mulla on aina ollut kisoissa kivaa, olipa mitkä kisat ja mikä sabluuna tahansa. Purjelentoa se vaan on eikä sen yhtään sen kummempaa tarvitse olla. No, toki jotkut kilpailevat erilailla, sillai urheilutosissaan niin se nyt on vähän eri juttu. Kaikkien ei tarvitse.

Nyt nautin joka sekunnista, myös silloinkin kun meni ihan päin persettä eikä se riivatun kosla kulkenut mihinkään siellä taivaalla.

Niin, ja tiimaa tuli 27 tuntia.

Silti nyt päätös pitää, oli viimeinen kerta kisoissa. Etenkin, toistan, kun tätä ei vaan voi toistaa tai monistaa – tulisi vaan pettymys niin kun W.Bottakselle ihan jokaisessa Formula kisassa.

Iloinen vesseli!

 

Money money money

Rahaa kisapuuhaan paloi liikkumisiin, osanottomaksuun, majoitukseen motskussa (3hlö huone) ja kisahinauksiin (a 55 egee) plus eväisiin ja etenkin kuppilapalveluihin ja muuhun projektiin liittyvään sälään (mm. Libelle 50v -kisapaidat) yhteensä reilut 2200 egee mikä on yli tuplat mitä muuten menee keskimäärin lentämiseen koko kesässä. Jonkun sortin panostus. Tuolla summallahan tekisi oikein hyvän viikon hiihtoreissun talvella.

 

HUONEENTAULU, jos joku haluaa, saa ja pitää muokata mieleisekseen:

  • opettele kikottimet ja vekottimet, nykyään välttämätöntä
  • löydä paremmat nostot kun muut
  • älä ajele tai etenkään kaarra laskevissa
  • malta pyöriä hyvät nostot maltilla ylös asti - joskus pakko kelata heikompikin jos edessä näyttää vähänkään ”siltä” (ai miltä? --- en minä tiedä)
  • malta liitää hitaamminkin siellä ylhäällä (se, että on sitä korkua ei aina tarkoita, että pitää mennä vaahtopallo haaroissa tuhatta ja sataa)                           Kuusiston Simo taisi sanoa joskus aikanaan, että jos nykyaikaisella purjelentokoneella joutuu lentämään yli 200km/h niin jotain on mennyt hetki sitten pieleen (nyky-öky-koneilla varmaan 220km/h ja LIbellellä 140-150km/h)
  • pysy ylhäällä (siellä on mukavampaa ja ”bensaa tankissa”, peliaikaa)
  • jos näyttää kehnolta (joudut hankaluuksiin), ei muillakaan ole helppoa – MALTA – odota, etsi nosto missä se ikinä onkaan
  • kun keli on hyvää, homma on jopa pitkäveteistä mutta kovempaa kun keli antaa myöten ei voi lentää
  • et saa muita kiinni lentämällä KOVAA tai kovempaa - ne tulee peräedellä vastaan kun jolkottelet omaa vauhtia jos on tullakseen, anna niiden sössiä siellä edessä - ja tämä korostuu etenkin jos koneissa on suorituskykyeroja
  • älä lennä eri tavalla, kun lentäisit muutenkin (lennä myös huviksesi aina niin hyvin kun osaat)
    • aikanaan kun lenteli kaksikolla paljon, niin aika yleinen kysymys oli, että ”menisitkö tonne vai tänne jos olis kisat”… ei kun just samalla lailla, ei purjelentoa voi lentää monella lailla
  • älä elä eri tavalla kun eläisit muutenkin – rutiinit on kivoja

RELAX. Nauti. Olet rakkaan harrastuksesi parissa.

 

Toivottavasti jaksoitte ja viihdyitte.

Kaitsu

 

 

koko kisan ja molempien luokkien tehtävät ja tulokset: https://www.soaringspot.com/en_gb/jannen-kisat-2023/results

 

Heti kisan jälkeen seuraavana aamuna hinaukset alkoi jo aikaisemmin ja matkustusmukavuus (istuin) oli heikko...

Valikko
Valikko