Siirry sisältöön

Vintturihinaus afrikkalaiseen tapaan

Kymiläisiä tähtihetkiä Cape Gliding Clubilla – egosentrinen matkakertomus

Tapahtuipa kerran että "törni"* päättyi Etelä-Afrikkaan, Cape Towniin sopivasti helmikuun alussa, joten päätin hyödyntää tilaisuutta ja tutustua Etelä-Afrikkalaiseen purjelentoon.  Surffailin netissä ja löysin runsaasti Etelä-Afrikkalaisia purjelentoklubeja. Päädyin laiskuuttani lähimpään vaihtoehtoon: Cape Gliding Clubiin.

Cape Gliding Clubin nettisivusto ja kentän ilmoitustaulu toivottivat vierailijat tervetulleiksi.

Kerho lentää Worcester nimisellä pienellä paikkakunnalla Cape Townista 100 km itään. Pääsin sinne hyvällä bussiyhteydellä. Olin varannut kulmilta majapaikan ja isäntä oli vastassa autollaan. Sain majatalosta pyörän käyttööni, jolla polkaisin seuraavana päivänä kentälle.

Ilmoittauduin paikallisille pomoille klubi-rakennuksessa ja tutustuimme toisiimme. Isännät olivat tietty uteliaita sekä epäluuloisia suomalaista aviatööriä ja etenkin ilmailulupakirjaa kohtaan. Onneksi läpyskän sisäsivulta löytyi oikeanlainen englanninkielinen akronyymi –  GPL.  Kun kerroin, että olen Kuittisen Markun naapurikerhosta Kymistä, jossa lennetään vintturihinauksella, ”jää murtui”. Jäbät hyppelivät riemusta ympäriinsä höyryten, että ”nythän myö kokeillaankin vintturihinausta, kun ei olla pariin vuoteen sitä käytetty ja on spesialisti paikalla ”. Luulin pääseväni esittelemään taitojani 2-paikkaisella vintturihinauksesta, kun olivat huomanneet opettajakelpuutuksenikin sekä lähes 4000 vintturi-starttiani.

Siis tuumasta toimeen ja vintturi radan toiseen päähän, purjekone K-7 toiseen ja 1-kelaisen vintturin hinauslanka ulos.  Pienenä pettymyksenä selvisi kuitenkin, että paikallinen ope tahtoikin ensin esitellä omalle oppilaalleen vintturihinaus-startin saloja 2-paikkaisella K-7:lla ja minä toimisinkin avustaja. No, mikäpäs siinä, isännät ensin.

Pilotit menivät koneeseen, tarkastukset, kuomu kiinni ja lukkoon, rata vapaa, jne yms.  Laitoin hinauslangan hinauskytkimeen ja olin menossa tekemään koevetoa eteen päin, kun heput irroittivat langan. Sanoivat, että kuuluu proseduuriin kokeilla? OK. Laitoin langan siis uudestaan kiinni ja olin taas menossa koe vetämään eteenpäin. Mutta nyt keverit pyysivät vetämään lankaa taaksepäin, jotta selviää, lähteekö lanka automaattisesti irti vetokulman kasvaessa tarpeeksi suureksi. Vedin – irtosi, OK.  Laitettiin lanka kolmannen kerran kiinni. Nyt pääsin jo kymiläiseen tapaan vetämään koevetoa eteenpäin, mutta nyt pilotit halusivat testata, irtoaako lanka myös veto päällä. Kuului proseduuriin. Vedin - irrottivat – irtosi. OK.  Vielä neöjäs hinauslangan kiinnitys ja nyt koeveto eteen. Pysyi kiinni. Kipitin siivenkärkeen. Radioyhteys vintturille ja lanka alkoi kiristyä. Kireä -ilmoituksen jälkeen K-7 kiihdytti ja nousi siivilleen, ennen kuin ehti kissaa sanoa. K-7:n lentoprofiili muistutti läheisesti avaruussukkulan vastaavaa heti 2 sekunnin kuluttua ilmaan noususta. Kyseisellä suorituksella olisi Kymissä ”vanhan liiton” aikoina ansainnut arviolta vähintään 500 mäntyä. Menoa riitti vajaat 10 sekuntia, jolloin hinauslanka katkesi keskikohdilta. Molempiin päihin kenttää saatiin siis kunnon hinauslankahässäkkä. K-7 teki lyhennetyn laskukierroksen onnistuneesti. Paikalliset pomot totesivat, että eiköhän tämä vintturihinauksista riitä taas muutamiksi vuosiksi eteenpäin. Siirryttiin siis takaisin lentokonehinauksiin, jotka toimivatkin rutiinilla ja hyvin.

Lensin paikallisen ”kenttätarkkarin” lentokonehinauksesta paikallisen opettajan, Reynolds Lawrenzin kanssa ASK-13 -tyyppisellä 2-paikkaisella.  Kyseisellä lennolla tutustuttiin mm. rinnetuuli-termiikkiin ja selvisi, että jos ei rinteessä nosta, niin täytyy vaan mennä lähemmäs kiveä eli rinnettä. Lisäksi kaarrot oli hyvä aloittaa rinteestä pois päin.

Lentely kerhon koneilla edellytti vierailijoilta päiväjäsenyyttä, jonka sai hankittua aamuisin klubi-rakennuksen baarista paikallisella valuutalla, randella. Lennot maksettiin päivän päätteeksi samassa paikassa, samalla valuutalla.

Cape Gliding Clubin käyttämän kentän sijainti oli purjelennolle mainio. Valvomatonta ilmatilaa on paljon kahden vuorijonon välisessä laaksossa, missä esiintyy kaikkia kolmea termiikkityyppiä yhdessä ja erikseen. Aalto-tyyppisestä termiikistä kertovat kuvan selkeät mantelipilvet.

Ympäristö on lähinnä viininviljelyseutua, joka ei tarjoa hyviä maastolaskupaikkoja.  Matkalentely on sen suhteen hyvin haastavaa. Kymiläiselle tasamaan pilotille laakson viiniviljelmät vuorimaisemineen riittivät hyvin neljälle lentopäivälle. Paikalla oli useita saksalaisia omilla itsestarttaavilla 2-paikkaisilla lentelemässä pitkiäkin matkalentoja. Loppuliukuja kentälle tehtiin jopa auringonlaskun jälkeenkin umpipimeässä. Kentällä oli laskeutumisvalot, jotka syttyivät VHF-radion kantoaallolla tehdyllä morsetukselle. Melko jännittävä menetelmä sanoisin.

Mielenkiintoinen yllätys oli kentän naapurista sijaitsevan järven rannasta löytynyt paikallinen purjehdusseura, Worcester Yacht Club, jonka purjehduskalusto oli varsin vaatimatonta, kuten purjehdusvedetkin. Ilmeisesti kaikki varat olivat menneet klubirakennukseen ja sen ”wining and dining”- kalustoon, joka oli runsasta ja korkealaatuista.

Annan Cape Gliding Clubille vielä tässä yhteydessä korkeat pisteet vieraanvaraisuudesta ja vierailevien pilottien ystävällisestä ja asiallisesta kohtelusta. Mukava olisi käväistä uudemman kerrankin, mutta pitkä on matka. Pitempiaikainen ja totisempi purjelentely taas vaatisi omaa kalustoa.

Pertti Ripatti

 

* törni tarkoittaa merimies-slangissa työvuoronpituutta tai köyden kierrosta vinssirummun ympäri ja tietysti myös, isolla T:llä  kirjoitettuna, Suomen tähän asti kuuluisimman soturin Laurin sukunimeä.

Valikko
Valikko