Siirry sisältöön

KYMIN ILMAILUPÄIVÄ 2025

Karhulan Ilmailukerhon avoimien ovien päivää vietettiin Kymin lentokentällä lauantaina 9.8.2025 perinteisin menoin, ja samalla kerhon 80-juhlavuotta juhlistaen. Totuttuun tapaan tapahtuma vietiin läpi ilman tiukkaa aikataulua tai ohjelmaa, mutta turvallisuudesta tinkimättä. Järjestäjän näkökulmasta kaikki sujui suuremmitta ongelmitta ja kokonaisuutena erinomaisesti. Osansa oli suosiollisella säällä, mutta suurin ansio on vieraillamme, jotka olivat liikkeellä hyvillä mielin ja rennolla asenteella. Edes pysäköinnin hetkittäinen ruuhkautuminen ei hyydyttänyt hymyä ihmisten huulilta. Tällaiselle yleisölle on mukava järjestää tapahtumia!  Kun pääsylippuja ei myydä, on tarkan kävijämäärän laskeminen mahdotonta.

Ajoneuvomäärästä, kahviomyynnistä yms. alustavasti arvioiden vieraita kävi päivän aikana noin 2000. Makkaraa paistettiin buffetissa yli 100 kg!

Tapahtuman järjestäminen ilman yhteistyökumppaneita on mahdotonta. Meillä on ollut onni työskennellä monien kumppaneiden kanssa jo pitkään ja tällä kertaa saimme myös uusia. Yhteistyö on hioutunut sujuvaksi. Kiitos kaikille, tässä kaikkia erikseen mainitsematta, jotka olitte taas panoksellanne varmistamassa tapahtuman onnistumista!

Oma lukunsa on talkooväki. Kerholaisten ja heidän läheistensä sitoutuminen vuosi toisensa jälkeen on käsittämätöntä. Tänäkin vuonna meitä oli 85 henkeä paikalla huolehtimassa tapahtuman sujuvasta läpiviennistä. Ilman tätä työpanosta ilmailupäivää ei olisi!

Onnistuneestakin tapahtumasta on paljon opiksi otettavaa. Keräämme saamamme palautteen ja omat havaintomme pyrkimyksenä entistä paremmat tapahtumat.

Karhulan Ilmailukerhon puolesta vielä kerran kiitos kaikille tavalla tai toisella mukana olleille!

 

Jarmo Rinne

puheenjohtaja

Valikko
Valikko