Siirry sisältöön

Ensimmäinen matkalento – ja miten siihen valmennettiin…

"HEI! Jore, osaatko laskea K8b:llä kentän kynnykselle lyhyen laskun?" Pesa huuteli heinäkuisena kesäpäivänä.

Elettiin vuotta 1975 ja olin juuri saanut vaaleanpunakantisen purjelentäjän lupakirjan käteeni. Kurssin olin aloittanut 9.6, samana päivänä, kun olin saapunut ensi kertaa kentälle. Olisin aloittanut purjelentoharrastuksen jo vuotta aiemmin, mutta vanhemmiltani ei herunut rahaa eikä lupaakaan. Nyt oli omaa rahaa ja noh, lupakin tuli sitten hieman jälkikäteen...

Parkkeerasin moponi teknisen eteen ja näin kaksi nuorta miestä. Toinen käveli puuceen suuntaan ja toinen könsälle.

Kysyin siltä toiselta: "Mitäs pitäis tehhä että pääsee purjelentokurssille?".

"Seuraa tuota toista miestä." Sanoi mies, joka käveli puuceen suuntaan ja osoitti samalla kädellään könsän suuntaan.

Tein työtä käskettyä ja kohta könsän entisessä hävittäjälentäjien briefing huoneessa, silloisessa purjelentoteoria "akatemiassa", kirjoitettiin papereita Lehtisen Oipan kanssa. Sitten Oippa kehotti menemään kentän eteläpäähän, etsimään Suurnuujan Olan käsiini ja kertoa että olen hänen uusi oppilaansa. Ola aloittikin saman tien kouluttamaan minua purjelennon jaloon taitoon kerhon silloisella ASK13 koulukoneella.

Kurssin 40. lentoni oli myös 5. C-lentoni, päivä oli 6.7. Samana iltana lensin tyypit K8b:sta. Olan lisäksi kouluttajinani olivat Lehtisen Pesa, Oippa ja Kolkan Mara. Tarkkarin lensin JJ'n, eli Juvosen Jarin kanssa. Lupakirjatarkkari oli 20.7 Bonon, eli Huovisen Ossin kanssa.

Armottoman kiilaamisen ohessa minusta hiottiin myös vinttaaja ja saman tien "elinkautinen" loppukesäksi. Alkukesän homma Ahlströmillä oli jo loppunut, joten ei lisätienisti ollut pahitteeksi. Sai taskurahaa ja ilmaiset lennot.

Sitten tuli tuo Pesan kuuluisa "HEI!" -huuto 29.7. iltasella ja juuri siksi lensin tuona iltana vielä yhden mäen K8b:llä, todistuksena Pesalle, että osaan laskea lyhyelle kynnyksen jälkeen. Harjoitus simuloi mahdollista peltoon laskeutumista.

Pesa sanoi: "Huomenna sie lähet lentämään HC matkan Selänpäähän."

HUH! Niin paljon oli ehtinyt tapahtua vajaassa kahdessa kuukaudessa. Purjelento kaikkine uusine kavereineen oli vienyt nuoren pojanklopin korvia myöten mukanaan. Eikä mikään huono juttu! Loistohomma ja loistoporukka 🙂

Illalla kotona luin karttaa ja mietin tulevaa päivää. Edessä oli huikea päivä täynnä täysin uusia asioita ja ihmisiäkin. Aamulla Pesa antoi ohjeet suunnistusta ajatellen: "Pidät vaan Kymijoen vasemmalla puolella ja lennät kohti pohjoista."

Aaaa... toihan oli hyvä neuvo. Myöhemmin ymmärsin sen tarkoittavan IFR:ää, I Follow River 🙂

K8b, OH-316 oli varattuna hinaajille ja mulla oli se "vapaapäivä". Koneen tarkastus, baro valmiiksi (varmaan Pesa auttoi ja opasti) ja gridille. Baro käyntiin, lanka kiinni ja taivaalle klo 9.47. Keli kukki jo täyttä päätä. Ei muuta kun pilven pohjiin, nokka kohti pohjoista ja joenmutkaa, joka jo sinänsä oli huikea matkalento, sillä siihen mennessä olin lentänyt yhteensä 20h ja tasan 60 lentoa aina kentän välittömässä läheisyydessä. Päällikkötiimaa oli siinä vaiheessa 10h.

Kun kerran tarkoituksena oli lentää HC matka niin Pesa sanoi myös, että lennä nyt samalla HC aikakin. Eli aikaa oli enemmän kuin runsaasti tuhlattavaksi Selänpään matkaan. Noh, hyvä että sitä aikaa sitten oli...

Olin hetkessä (ehkäpä 45min) Myllykosken paikkeilla kymijoen itäpuolella hyvässä nostossa joka vei aivan pilven pohjiin. Tuuli oli heikohko, mutta hieman idän puolelta. Siinä sitten intopinkeenä pilven pohjissa tarkistin joen sijaintia, että se oli vasemmalla puolellani, ja ohjasin nokan kohti pohjoista.

Pian maisemat alkoivat näyttämään tuiki tuntemattomilta. No mikäs ihme se on. Enhän ollut ennen lentänyt näin pitkälle. Kartanlukutaitonikin osoittautui pian vajavaiseksi kun maisemat eivät näyttäneet kartan mukaisiksi. Noh, pysyttelenpä vaan täällä pilvijonon pohjissa harsoissa, niin enhän sitten ainakaan räpsähdä pellolle ihan heti.

Mutta sitten eteeni tuli ISO ongelma, tolkuttoman iso järvi! Minne ihmeeseen olenkaan itseni eksyttänyt, kävi mielessä. Ei puhettakaan, että jatkaisin matkaani, ei tuon järven yli ainakaan. Kaarsin takaisin ja vilkaisin samalla maisemaa suoraan allani. HÄH!

Yht'äkkiä päänsisäinen karttani heitti häränpyllyä, ja nolostuksen puna nousi poskille kun tajusin siinä sekunnin murto-osassa mitä oli tapahtunut. Tunnistin nimittäin allaolevan talon (2km korkeudelta) ja saaren joka on kotitaloni vastapäätä. Kyseessä oli Heinlahden Hevossaari. Ja se järvi ei ollut järvi vaan Suomenlahti!

Myllykoskella tuuli oli painanut minut nostossa pyöriessäni huomaamattani joen länsipuolelle (poikkeamaraportin paikka, taisi olla pää haudattuna mittaritauluun). Oikaistessani nostosta lähdinkin kohti etelää. Yksinkertainen eksymä, mutta suurin mahdollinen eli 180°.

Kurvasin Heinlahdesta kohti Kymin kenttää ja liitelin kentän laidalle. Kolme tuntia oli kulunut ja takapuolta jo puudutti. Ei, en jätä tätä tähän. Asetin kartan kunnolla eteeni ja unohdin "IFR" -lentämisen. Sain asentoa kohottelemalla veren kiertämään siellä mikä oli äsken puuduksissa ja olokin helpottui. Nauroin itselleni (nyk. LOL). Nokka kohti pohjoista, tutustuminen magneettikompassiin tositoimissa, ja tällä kertaa maisema vastasikin kartan mukaisia muotoja.

Kouvolan jälkeen tuli iso aukko kahden järven välissä. Korkeus kului yllättävän nopeasti ja pian korkeusmittarin lukema oli alle 1000m. Ei riittäisi Selänpäähän, jota en vielä ollut edes paikallistanut. Mutta vihdoin 800m korkeudella tärppäsi 2m/s nosto, joka vei pienen hattaran pohjiin. Sitten vain liito kohti Vuohijärveä ja sieltähän Selänpään kenttä putkahti esiin pilven varjoista. Kellon tarkistus ja kun 5h oli täynnä, jarrut auki ja laskuun, 5h11min kesti tulla Selänpäähän. Huhhuh.

Selänpäässä oltiin oikein ystävällisiä uudelle tulokkaalle. Sain baroliuskaani allekirjoituksen ja syötäväksi lautasellisen lihakeittoa. 29 min kuluttua laskeutumisestani olin jo taas ilmassa. Vuohijärvi oli saanut aikaan aukon kentän tienoille ja oli kuulema ollut vaikea päästä kiinni nostoon hinauskorkeuksista. Mutta minulla tärppäsi heti 2 metrin nosto, josta pääsin pian kiinni kohti etelään vievän pilvijonon alle. Ilmeisesti paluulento oli tapahtumaköyhä kun muistan vain sen että lähdin loppuliukuun Myllykosken paikkeilta parin kilsan korkeudelta. Kentän päällä oli korkua vielä 800m ja maassa olin 1h8min Selänpäästä lähdön jälkeen, ja kello oli 17.25. Olo oli sanoin kuvaamaton.

HC matkan lensin maanantaina. Seuraavaan lauantaihin mennessä olin tyypittänyt Ka6E'n, Ka6cr'n ja Pik16c Vasaman. Seuraavalla viikolla lensin lekohinauskelpuutuksen.

Kylläpä alkoi elämänpituinen harrastus vauhdilla!

 

Jorma Greijus

 

Kirjoittaja muutamaa vuotta myöhemmin kisoissa Räyskälässä. Vasemmalla avustaja Mauno Soininen. Kuva: Jukka Huvilinna

Jutun kone OH-316 kuvattuna Kymissä samana kesänä. Taustalla Kymin kenttä, vasemmalla alhaalla koneita lähtöpaikalla ja yksi kone oikealla ylhäällä hinauksesssa. Kuva: Jyrki Laukkanen