Siirry sisältöön

Tulokset ja palkinnot:

1. Marko Ilomäki ("Rölön pytty" kiertopalkinto ja henkilökohtainen pokaali)
2. Jyrki Laukkanen ja Risto Oksman (jaettu toinen sija henkilökohtaisilla pokaaleilla)

Palkinnot luovutetaan juhlallisesti pikkujoulun yhteydessä (itsenäisyyspäivänä 6.12.2019).


"Rölön pytylle" etsitään uutta kotia. Kuka mahtaa voittaa tämän hienon kiertopalkinnon tänä vuonna?

Maaliinlaskukilpailu aloitetaan la 7.9. klo 9 valmistelemalla "sarka", varsinainen kilpailu n. klo 11 alkaen. Varapäivä sunnuntai.

Tervetuloa

Järjestämme Pohjoismaisen Purjelentopäivän yhteydessä purjelentoviikonlopun lauantai 17.8. - sunnuntai 18.8.

Purjelennon esittelykursseja erikoishintaan 30 euroa, klo 10-16 välisenä aikana Kymin lentokentällä (säävaraus).

Tervetuloa!

Lauantaina 10.8.2019 vietettiin perinteeksi muodostuvaa Kymin ilmailupäivää avoimien ovien merkeissä. Ilmailuaiheen ohella nähtävää oli tällä kertaa mm. museoautoista kiinnostuneille. Sää suosi tapahtumaa auringon paistaessa lähes pilvettömältä taivaalta. Kävijämäärä ylitti kaikki ennakko-odotuksemme. Järjestelyt toimivat kuitenkin sujuvasti, syötävää ja juotavaa riitti tarjolle ja mikä tärkeintä, ihmiset olivat ystävällisiä ja hyväntuulisia.

Kiitos yleisölle, yhteistyökumppaneille sekä talkooväelle erinomaisesti onnistuneesta tapahtumasta!

Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 75 vuotta Karhulan Ilmailukerhon perustamisesta. Suuria juhlallisuuksia emme suunnittele, mutta ilmailupäivää vietämme tuolloin merkkivuoden teemalla, ja siten ehkä hieman tavanomaista näkyvämmin. Päivämääräkin on jo lyöty lukkoon, ja toivottavasti lauantai 8.8.2020 sopii mahdollisimman monelle. Tervetuloa!

Merkkivuoteen liittyen julkaisemme myös kerhon 75-vuotishistoriikin. Kirjan toimittaa Jyrki Laukkanen, ja se tulee myyntiin tämän vuoden joulun alla. Kiinnostuneet voivat kysellä kirjasta Jyrkiltä.

Jarmo Rinne
Puheenjohtaja
Karhulan Ilmailukerho r.y.

päivitetty to 1.8.2019 klo 14:35

Kymin lentokentän perinteinen ilmailupäivä avointen ovien merkeissä pidetään lauantaina 10.8.2019 klo 10-16.
Osoite: Lentokentäntie 234, 48720 KOTKA

Tapahtuma etenee edellisten vuosien tavoin non-stop periaatteella, eli koko päivän ajan on nähtävää.

Päivän aikana esillä joko maassa tai ilmassa: DC-3, Gauntlet, Fouga, Vinka, Jak-52, Chipmunk, Pitts S12, Rajavartiolaitos (jos ei hälytystehtävää), purjelentokoneita (historiallisista nykyaikaiseen sähköllä toimivaan), lennokkeja, moottorivarjoliidin, helikopterilennätyksiä, myyntipisteitä, Kymen Automobiilikerho, jne. Vierailevia koneita ja yllätyksiä odotetaan saapuviksi edellisvuosien tapaan. Lentobensiiniä ei valitettavasti ole tarjolla.

DC-3 jäsenlennoille pääsee mukaan liittymällä DC-yhdistyksen jäseneksi osoitteessa www.dc-ry.fi

Lentämään pääsee myös Karhulan Ilmailukerhon purjelentokoneen kyydissä (esittelykurssi 50 eur) ja Rotorwayn helikopterilla (lennätys 70 eur). Huom. säävaraus.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy, pysäköinnistä veloitamme 5 euroa / ajoneuvo (suosittelemmekin kimppakyyteja). Portilla käy ainoastaan käteismaksu, toivomme tasarahaa liikenteen sujumiseksi. Historic ajoneuvoja ei veloiteta ja niille on varattu oma pysäköintialue kentällä.

Palveluina mm. kahvio, josta saa perinteisten kahvin ja makkaran lisäksi paljon muutakin, jopa gluteiinittomat vaihtoehdot on huomioitu. Kahviossa on korttimaksu mahdollisuus (siellä voi lunastaa myös purjelennon esittelykurssilipun).

Linkki tapahtuman julisteeseen (pdf): Ilmailupäivä 2019

Tervetuloa!

Karhulan Ilmailukerho r.y.

www.karhulanilmailukerho.fi
https://fi-fi.facebook.com/karhulanilmailukerho/

Päivitetty 26.4.2019 - Sihteeri

Kerhon 2019 lentotoiminta alkoi keskiviikkona 24.4. kevättarkkareilla.

Hyvät lentäjät, muistattehan että muiden velvoitteiden lisäksi Kerhon ja SIL:n vuoden 2019 jäsenmaksu pitää olla maksettu ennen lentoja.

---

Karhulan ilmailukerhon purjelentokausi alkaa koneiden kasauksella lauantaina 20.4.2019 klo 11 alkaen Kymin kentällä. Tervetuloa mukaan kerholaiset ja varsinkin uudet oppilaat, tässä on erinomaista käytännön "rakenneoppia".

Purjekoneita on jo ollut Kymin taivaalla leko-hinauksella. Ei mene kauan, kun kenttä alkaa olla siinä kunnossa, että vintturimmekin pääsee tositoimiin.

3

Kymin lentopaikan (EFKY) kevätbriefing pidetään lauantaina 6.4.2019 klo 15:00 alkaen. Ohjelmassa uutta ja kertausta, sekä päivityksiä eri aiheisiin liittyen:
1. Tilaisuuden avaus
2. Turvallisuus
3. Ilmatila
4. Kymin kentän pysyväismääräykset
5. KIK:n purjelentotoiminnan pysyväismääräykset
6. Koulutus
7. Muut esiin tulevat asiat
8. Tilaisuuden päätös

Tervetuloa

Tilaisuuteen on lähetetty kutsut s-postitse Karhulan Ilmailukerhon jäsenille, Kotkan Ilmailukerhon ja muiden Kymin kentällä operoivien edustajille.

Karhulan Ilmailukerhon lentokauden päättäjäisiä vietetään Kymin kentällä lauantaina 27. lokakuuta klo 12 alkaen. Muiden aktiviteettien lisäksi tarjolla soppaa ja saunomista sekä mukavaa yhteistä aikaa kerholaisten kesken.

Koneiden vakuutukset ovat kuitenkin voimassa 4.11.2018 asti.

Kutsu on lähetetty ilmoittautumisohjeineen kerholaisille s-postitse. Jos et saanut viestiä, niin ota yhteyttä kerhon sihteeriin!

sihteeri@karhulanilmailukerho.fi

Kerhon maaliinlaskukilpailu pidetään lauantaina 29.9.2018 klo 9 alkaen. Varapäivä sunnuntai. Koneena Club (OH-667 Grob G102 Club Astir IIIb). Tervetuloa.

_____

07.10.2018

Maaliinlaskukisat pidettiin onnistuneesti. Kisan voitti Hannu Kiiskinen. Liitän tähän artikkeliin tunnelmia kisasta videon muodossa, jonka on taiteillut ansiokkaasti Sara Salonen.

Avointen ovien päivää Kymin lentokentällä vietettiin lauantaina 11.8.2018.

Ensinnäkin suuri kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille vieraillemme! Tapahtumaan osallistui päivän aikana yhteensä n. 2200 henkilöä.

Erityiskiitos DC-yhdistykselle ja tietenkin myös talkooväellemme sekä lentäen saapuneille yllätysvieraille, joiden ansiosta tapahtuma oli jälleen kerran onnistunut.

Päivä vietettiin hyvässä säässä, mutta melko kovassa sivutuulessa. Tästä syystä mm. Gloster Gauntletia ei nähty ilmassa, mutta siitä huolimatta nähtävää oli todella paljon ja koko ajan tapahtui. DC-3:n jäsenlennot olivat pääosassa ja Jyrki Laukkanen esitteli Fouga Magisteria. Ilmassa nähtiin lennokkeja, purjelentokoneita, gyrokoptereita, taitolentokoneita ja kaikenlaisia muitakin hienoja koneita. Yleisö pääsi lentämään moottorikoneen ja helikopterin kyydissä. Kuvia tapahtumasta löytyy Facebookista ym. medioista.

Eikä tässä vielä kaikki, seuraavaksi kentällä tapahtuu purjelennon merkeissä 25-26.8.2018 viikonloppuna...